2 min luettu

LEHDISTÖTIEDOTE: Tunnettu hallitusammattilainen Ossi Pohjola Good Signin hallituksen puheenjohtajaksi

8.11.2018 13:55:52

LEHDISTÖTIEDOTE 8.11.2018

Tunnettu hallitusammattilainen Ossi Pohjola Good Signin hallituksen puheenjohtajaksi 

 

Good Sign Oy:n hallituksen kokoonpano on muuttunut ja hallituksen puheenjohtajaksi on nimitetty 2.11.2018 Ossi Pohjola.

Ossi Pohjola on kokenut ja tunnettu hallitusammattilainen, joka työskentelee useiden kasvavien teknologiayhtiöiden hallituksissa. Hän on hallituksen puheenjohtaja muun muassa seuraavissa ohjelmistoyrityksissä: Qentinel, Oscar Software ja Sininen Meteoriitti. Aiemmin hän on johtanut myös esimerkiksi Ideanin ja Fluidon hallituksia, ennen näiden myyntiä Capgeminille ja Infosysille.

Ossi Pohjola kommentoi: "Good Signin kyvykkyys ratkaista vaativien digitaalisten palveluliiketoimintamallien hinnoittelu- ja laskutusautomaatiota on hämmästyttänyt minut. Olen vakuuttunut, että Good Signin liiketoiminnalla on merkittävä kansainvälinen kasvupotentiaali. Haluan olla mukana rakentamassa tätä tarinaa." 

 

Good Sign Oy:n hallituksen kokoonpano:

Ossi Pohjola, puheenjohtaja

Taija Engman

Miika Flink

Juha Korsimaa 

 

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Taija Engman, p. 050 372 5142, taija.engman@goodsignsolutions.com

Hallituksen puheenjohtaja Ossi Pohjola, p. 050 555 0501, ossi.pohjola@goodsignsolutions.com

 

Good Sign Oy

Good Sign on suomalainen ohjelmistoyritys, jonka kuusi ICT-palveluiden syväosaajaa perusti vuonna 2007. Ytimenä on Good Sign -ohjelmisto, joka on tarkoitettu vaativien palveluliiketoimintamallien talousautomaatioon. Yrityksen erityisosaamista ovat joustava bisnessääntöihin pohjautuva palveluiden hinnoittelun digitalisointi, sopimusten automaattinen laskutus ja automatisoidut talouskirjaukset.

Yrityksen asiakkaita ovat muun muassa Fortum, Fujitsu ja Technopolis, joille Good Sign mahdollistaa täyden joustavuuden luoda uudenlaisia palvelutuotteita ja hinnoittelumalleja. Ohjelmisto on myös tuonut merkittäviä asiakastyytyväisyys- ja tulosvaikutuksia parantamalla laskutuksen oikeellisuutta ja läpinäkyvyyttä.

Vuonna 2017 Good Signin liikevaihto kasvoi 20%, saavuttaen noin 3 000 000 €, josta voittoa 340 000 €.

Yhtiön päätoimipaikka sijaitsee Helsingissä ja muut toimipisteet Hollannissa (Amsterdam) ja Yhdysvalloissa (Boston).

Good Sign työllistää lähes 30 palveluliiketoiminnan ja ohjelmistoalan ammattilaista, ja on lisännyt jatkuvasti henkilöstöään vastatakseen asiakkaiden palveluliiketoiminnan digitalisoinnin tarpeisiin, jotka kasvavat voimakkaasti noudattaen ’palveluistumisen’ megatrendiä.

Case Fujitsu

Case Fortum

Customer video

https://www.goodsignsolutions.com/our-people

 

 

Taija Engman
Kirjoittanut: Taija Engman

CEO of Good Sign, Taija blogs on digitalization bringing growth and efficiency by building on new business opportunities and customer value.

Post a Comment

Featured